Lapsiperhepalvelut
Lakisääteiset etuudet ja sosiaalityö
Sosiaalityöntekijä ja perusturvajohtaja palvelevat lakisääteisten etuuksien saamisessa kuten
- toimeentulotuki ja kuntouttava työtoiminta
- vammaispalvelut
- omaishoidontuki
- ovat tukena lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä
- tuki ja ohjaus päihteitten käyttöön liittyvissä ongelmissa
Lastensuojelutyö
Sosiaalityöntekijä toimii lain edellyttämänä lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä.
Sosiaalityöntekijän työparina lastensuojelutyössä toimii perhetyöntekijä. Asiakassuunnitelmat tehdään yhteistyössä perheen, sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän kanssa. Perhetyöntekijä käy perheissä tarpeen mukaan.
Perhetyö
Perhetyöllä pyritään antamaan tukea perheille, joiden voimavarat ovat heikentyneet mm. kriisin, sairauden, päihteiden, mielenterveysongelmien tai väsymisen vuoksi.
Perhetyössä tärkeää on varhaisen tuen saaminen ja antaminen. Siinä pyritään ongelmien ennaltaehkäisyyn ja palvelun helppoon saatavuuteen.
Työtä tehdään asiakkaiden perheissä ja käyntikerrat suunnitellaan tarpeen mukaan.
Perhetyön lähtökohtana on vanhemmuuden vahvistaminen ja perheen arkielämän tukeminen. Pääpaino on ohjaavissa keskusteluissa.
Perhetyön tavoitteena on:
- Tukea perhettä voimavarojen heikentyessä
- Huolehtia lasten ja nuorten hyvinvoinnista
- Tukea perheitä erilaisten palveluiden piiriin ja tehdä yhteistyötä perheen verkoston kanssa
- Perheen arkielämän suunnittelu ja arjen selkiytyminen
- Perheen tukeminen omatoimisuuteen
Yhteystiedot:
Sosiaalityöntekijä p. (015) 527 5411, 044 417 5411
Lastenvalvoja
Lastenvalvoja huolehtii
- isyyden selvittämiseen
- lapsen elatukseen
- lapsen huolto- ja tapaamisoikeuteen liittyvistä asioista
Perusturvajohtaja toimii lastenvalvojana p. 044 417 5410.
Elatustukea koskevat hakemukset ja tiedustelut
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf?Open
Arvoisa yhteistyökumppani (doc)
Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4 //
Arvoisa yhteistyökumppani!
Etelä-Savon Kaste-hanke (Lasten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämishanke) pyrkii lisäämään näkyvyyttä maakunnan alueella. Toivoisimme että kuntanne voisi lisätä alla olevan linkin Etelä-Savon osahankkeesta kuntanne omille kotisivuillenne.
Tällä toimenpiteellä toivomme lisäävämme kuntalaisten, työntekijöiden ja päättäjien tietoisuutta Valtakunnallisesta Kaste-ohjelmasta maakunnassa ja omassa kunnassanne tapahtuvasta Kaste kehittämistyöstä.
www.koskeverkko.fi/lapsetjaperheet